yrityssaneeraus.fi

Maksuvalmiuden parantaminen

GR 5

Maksuvalmius merkitsee yrityksen lyhyen aikavälin kykyä suoriutua maksuistaan. Heikentynyt maksuvalmius on useimmiten myös oire joistakin syistä, jotka tulisi selvittää. Maksuvalmiutta voidaan parantaa esimerkiksi vieraan pääoman rakennetta muokkaamalla. Maksuvalmiuden tukemiseksi tehdyt toimet näkyvät myöhemmin rahavarojen positiivisina vaikutuksina eli vahvistuneena maksuvalmiutena. Siksi tervehdyttämisen tuleekin sisältää muun ohella toimenpiteitä vieraan pääoman rakenteeseen.

Yrityksen kaikista kolmesta taloudellisesta toimintaedellytyksestä maksuvalmius on se, jonka alhainen taso voi näkyä ulospäin maksuviiveinä a lopulta julkisina maksuhäiriöinä. Niiden viestiessä ulospäin epäluottamusta yritystä kohtaan, voi toiminta vaikeutua jopa vaarantua. Samalla on olemassa riski menettää osa tervehdyttämisen edellytyksistä. Tervehdytettäessä yritystä ensimmäiset toimenpiteet kohdistuvatkin yleensä maksuvalmiuden tukemiseen. Kaikkiin maksuvalmiuden ongelmiin tulisikin puuttua, ennen kuin ne alkavat vaikuttaa näkyvällä tavalla ulospäin.

Ongelman ratkaisu edellyttää aina läpikäyntiä alkukartoituksessa.